Fin Mva Angelica
"Alma"

Syntymäaika
 
Ikä
 
Isä
 
Emä
 
 
 
 
18.7.2000 - 6.2.2015
 
 
High Flyer´s Lancelot
 
Catisca Emotive Eden
 
 
 
 
Alma

Alman tiedot Koiranetissä

Alma kuvagalleriassa  

Alma oli oikea seurakoiraterrieri. Kyllä siltä luonnettakin silloin tällöin löytyi, mutta se oli täysin erilainen kuin esimerkiksi äitinsä Muumi. Alma halusi aina olla siellä missä ihmisetkin eikä paljon viihtynyt yksin. Metsästysvaistoa sillä ei ollut nimeksikään ja sitä voikin huoleti pitää vapaana metsässä.

Alma oli huomattavasti äitiään pehmeämpi luonteeltaan. Ehkä tähän vaikutti myös se, että Alma oli aina se lauman alimmainen. Tästä opetuksesta piti huolen kissamme Mökö, joka ilmoitti Almalle jo sen ollessa pieni pentu, että nenille ei hypitä. Mökö ei vaan ymmärtänyt, että siitä hyvästä saa valtavasti pusuja pieneltä mielistelevältä koiranpennulta. Luultavasti tämän vuoksi Alma olikin suhteellisen helppo koulutettava. Joskaan keskittymiskykyä sillä ei aina ollut tarpeeksi.

Lasten kanssa Alma tuli loistavasti toimeen. Pieni 3-vuotias Salli oli Alman paras kaveri, nyt kun iso leonbergi-poika Tsingis on muuttanut pois naapurustosta. Salli ja Alma tekivät kaiken yhdessä ja Alma oli aivan masentunut, kun Salli lähti pois mummolasta.

Alma oli aika arka, joten kauheasti koirakavereita ei sillä ollut. Kaikille kun piti haukkua niin kovasti, jotta ne luulisivat hänen olevan isompi. Mutta jos toinen koira haukunnasta huolimatta uskalsi tulla lähelle, alistui Alma melkein saman tien.

Alman ihmisrakkaus oli aivan uskomatonta. Kaikkien kanssa piti olla kaveri ja koko ajan olisi pitänyt olla tekemässä jotain kivaa. Ja silloin kun oltiin rauhassa, oltiin sitten tosi lähekkäin. Ja nukuttiin vierekkäin. Koko ajan siis ihmisten kanssa.

 

   

 
©